Yritystarina

Tehdään suomalaisesta työelämästä parempi

Suomalaiset ovat työntekijöinä hyvin koulutettuja ja tunnollisia, mutta usein haasteena on puhuminen tai ehkä puhutaan mutta ei kuunnella. Tai ehkä kuunnellaankin, mutta ei kuulla. Me kaikki haluamme tulla kohdatuksi ja olla osa jotain suurempaa. Tiimihenki kumpuaa osallistujien onnistumisen ilosta. Koulutuksemme tavoitteena on, että työyhteisöissä on hyvä ilmapiiri ja korkea motivaatiotaso sekä onnistumisen iloa.

Uskomme, että vuorovaikutustaitojen kautta voimme yhdessä tehdä suomalaisesta työelämästä paremman. Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa työpaikkansa ilmapiiriin. Vuorovaikutustaitojen opetteleminen on kaiken lisäksi mielenkiintoista, hauskaa ja ennen kaikkea hyödyllistä työyhteisön tiimihengen kehittämisessä.

Tavoitteena edesauttaa yrityksiä menestymään

Tiimihenki on Jukka-Tapio Keräsen perustama yritys, jonka tavoitteena on edesauttaa suomalaisia yrityksiä menestymään omassa liiketoiminnassaan. Työkaluinamme ovat toiminnalliset vuorovaikutuskoulutukset, jotka suunnitellaan jokaisen yrityksen tarpeisiin. Kouluttajamme ovat ammattitaitoisia ja valloittavia persoonia, jotka laittavat itsensä likoon jokaisessa koulutuksessa yrityksen parasta ajatellen. Näissä koulutuksissa ei kalvosulkeisia pidetä.

Lähdetään yhdessä kehittämään yrityksenne kommunikaatiokulttuuria!